Leijonia ja käärme

Liku.jpg

 Alakoululainen Liku Nguza vedenhakumatkalla.

TERHO

Maaseudulla on rankempaa olla koululainen, kuin kaupungissa. Lapsen päivään kuuluu vain vähän omaa aikaa, jos ollenkaan.  Olosuhteet ovat myös rankempia, aivan kuin tiet tai tiettömät taipaleet.  Nyt minua naurattaa Afrikkaa koskeneet ennakkoajatukset. Kun katsoo television safari-  ja luontoleffoja, niin se tietenkin muokkaa asenteita niiden näyttämään maailmaan. Mutta tämä oikea maailma on ihan muuta.

”This is just like in Africa” vitsailen Marcolle, ja päätämme joskus vierailla siellä. Keskipäivän kuumuus on sietämätöntä, ja nyt on kuulemma viileä aika. Kuiva kausi on aluillaan. Lapset raatavat koulun jälkeen pelloilla ja hakevat veden, läheltä tai kaukaa. Yksitoistavuotias Liku tyttö on kuin hento posliininukke, silti vahvat niskalihakset ja sitkeä olemus kertoo omaa tarinaansa. Kotiin tullessaan hän syö, menee pellolle kahdeksi tunniksi, hakee veden, hoitaa sisaruksiaan, siivoaa, ja sitten on pimeä.  Heillä ei ole mitään, ei kerta kaikkiaan mitään, paitsi koulu, joka on samalla turvapaikka, mutta siellä on säännöt; montako kepiniskua ja mihin ruumiinosaan, mutta kotona ei sääntöjä ole.

Hanna tunnusti järkyttyneensä näiden lasten elinolosuhteista, minä en osannut järkyttyä, sillä minulla ei ollut aiempaa kokemusta tästä maasta.  Likun koti oli tiettömän taipaleen takana, kolmen kilometrin päässä koulusta.

Vedenhakumatkalla Hanna on astua käärmeen päälle, siis sekin vielä lasten uhkana.  Isot pedot ovat väistyneet ihmisten tieltä, mutta silti vaeltelevat leijonat huutavat yössä, ja kuten eilen kuulimme, myös syövät lapsia.  Ajoimme 25 kilometrin matkan Singidasta Masimbaan. Tuo matka kesti melkein kaksi tuntia suuntaansa.

 Matkan varrella ohitimme pienen kummun jossa lepäsi kahden alakoululaisen jäljelle jääneet ruumiin kappaleet . Perillä kylässä tapasimme hunajalla elävän kylän asukkaita ja nautimme heidän kanssaan aterian ja tutustuimme mehiläistenhoitoon, ja siihen liittyviin ongelmiin.

Minua ihmetyttää täkäläisten tapa pitää koiria ahtaissa häkeissä koko päivän, mutta kuulin että öisin ne vaeltavat vapaina.  Vahtikoirat ovat eläviä ovikelloja, jotka tarpeen tullen pitävät meteliä.  Joka paikassa on kaltereita, aitoja, ja vahteja. Katuvaloja ei ole, eikä tule.

Loppukevennys: Pitkillä automatkoilla käymme Marcon kanssa ajoittain tervehtimässä ”isoisää” puskassa.

 

Kommentti artikkeliin “Leijonia ja käärme”
  1. avatar Taina Salmela sanoo:

    Hei Hanna ja Terho ja Marco ja muut!
    Kiitos hauskoista teksteistänne, niitä on ilo lukea ja kuvitella itsensä sinne Msingin ja Singidan teille!
    Pari asiaa on jäänyt mietityttämään; lasten olosuhteet, joista Hannakin paljon nähneenä on järkyttynyt. Ja se käärme, jonka Hanna näki. Toivottavasti myös Terho kohtasi käärmeen, se kuuluu kohdata Msingin reissulla…..
    Antoisia ja turvallisia ”lopun ajan ”päiviä 😉
    Taina

Jätä kommentti

css.php