Obama-maa

_MG_0475.jpg

Obama kulkee melkein jokaisen koululaisen selässä.

 

HANNA

Lapset kulkevat kouluun Obama-repuissa, joita on torilla tarjolla lukuisia eri malleja.

Opettaja ja liikemies Lameck Ipin kertoo vuodattaneensa kyyneleitä sinä päivänä, kun Barack Obama vannoi virkavalansa.

”En voi valehdella. Muutama kyynel vierähti poskelleni, kun seurasin sitä televisiosta.” Ipin tunnustaa. Se on paljon afrikkalaiselta mieheltä, joka itkee ehkä vielä harvemmin kuin suomalainen.

Obaman isoäiti on kenialainen, mutta myös tansanialaisille oli suuri hetki, kun Yhdysvallat sai tummaihoisen presidentin. Sitä paitsi tansanialaiset väittävät, että isoäidin sukujuuret ovat täällä.

Herra Ipin seurasi tarkoin Yhdysvaltojen vaalikampanjaa. Hän pelkäsi telkkarin ääressä, kun Hillary Clinton oli jyrätä demokraattien esivaalissa hänen idolinsa.

 Ja kiitti Jumalaa siinä vaiheessa, kun vaalitulos lopuksi selvisi.

Afrikkalaisille on todella iso juttu saada presidentiksi tummaihoinen. ”Se osoittaa, että we can, me pystymme mihin vain”, herra Ipin sanoo.

Pitkälle koulutetun herra Ipininkin selkäytimeen on iskostettu siirtomaaherrojen, saksalaisten ja brittien, näkemys, että ihonväri tekee ihmisistä huonompia.

 ”That is because the colour of my skin” (se johtuu ihonväristäni), kuulee usein selitykseksi epäonnistumiselle.

Obaman etunimi Barack tulee swahilista. Baraka merkitsee siunausta.

 

 

Jätä kommentti

css.php