Köyhien tauti ei kiinnosta lääketehtaita

tina.jpg

Tansaniassa tuhannesta elavana syntyneesta lapsesta yli kymmenen kuolee ennen viisivuotissyntymapaivaansa. Tina on jo viisi ja kylassa vaarinsa luona Msingissa.
HANNA

Malaria tappaa Tansaniassa ja koko Saharan eteläpuolisessa Afrikassa paljon useampia ihmisiä kuin pelätty aids.

Malaria tapaa erityisesti lapsia ja raskaana olevia naisia. Malariaa vastaan käytävän taistelun ihminen on hävinnyt kerta toisensa jälkeen.

Taudin aiheuttaa loinen, joka kulkeutuu ihmisen verenkiertoon tietyn hyttyslajin kuljettamana. Loinen lisääntyy ihmisen maksassa ja aiheuttaa lopulta pahan kuumetaudin.

Malaria falciparum on sen vaarallisin muoto, joka etenee vähitellen aivoihin. Jos hoitoa ei saa, se tapaa tai ainakin vahingoittaa aivoja.

Loinen on onnistunut muodostamaan vastustuskyvyn lähes kaikkia malarialääkkeitä kohtaan. Tansaniassa esiintyy näitä resistenttejä kantoja, joiden ennaltaehkäisyyn tepsii suhteellisen varmasti vain kaksi lääkettä pahamaineinen Lariam ja uudempi Malarone.

Lariam-tabletti pitää ottaa vain kerran viikossa. Se aiheuttaa joillekin sivuvaikutuksia, kuten painajaisia ja mielialavaihteluita. Joillekin se ei sovi ollenkaan.

Malaronella näitä sivuvaikutuksia ei ole, mutta tabletti otetaan kerran päivässä ja lääke tulee paljon kalliimmaksi. Lisäksi sitä ei suositella syötäväksi kuin maksimissaan pari kuukautta kerrallaan.

Länsimaiset lääkärit pettävät itseään ja potilaitaan määräämällä näille malarian ennaltaehkäisyyn antibioottia, doksimysiiniä. Se ei tehoa resistentteihin malarialoisiin. Sitä paitsi, miltä tuntuisi olla kaksi kuukautta tai puoli vuotta antibioottikuurilla.

Tapasimme tällä viikolla paikallisessa käsityökoulussa iloiset opiskelijat Hamkista. Nuoret naiset ovat olleet täällä tammikuun alusta lähtien ja yksi heistä on ehtinyt sairastaa malarian jo kahdesti, doksimysiinikuurista huolimatta.

Terhon kanssa olemme popsineet Lariamia, eikä se ole kovin kummoisia vaikutuksia aiheuttanut, jos nyt hurjia unia ei lasketa.

Kiinalaiset ovat kehittäneet kesämarunasta lääkkeen, joka tuntuisi tehoavan kaikkiin malariakantoihin, toistaiseksi. Siitä ei täällä kuitenkaan tiedetä juuri mitään. Sitä saa vain muutamista suurista apteekeista. eikä se ole yleisesti käytössä.

Täällä ei syödä ennaltaehkäisevää lääkitystä, vaan lääkitään siten, kun tauti tulee. Lääke on useimmiten klorokiinia, joskus vielä kiniiniä.

Täkäläisistä jotkut sairastavat malarian monta kertaa vuodessa, kuten hankejohtajamme Marco. Hän kinuukin aina kaikki yli jäävät Lariamit itselleen ja on niiden avulla pystynyt välttämään malarian jo pari vuotta.

Herran Mkumbo, misngiläinen peruskoulun opettaja, kertoo sairastavansa malarian noin joka viides vuosi. Nyt tauti iski pari viikkoa sitten. Ei uskoisi, mutta kyllä tummaihoinenkin voi olla kalpea kuin lakana.

Esimerkiksi kansaopiston opettaja Beatrice Mrema ei sen sijaan ole koskaan sairastanut malariaa. Kaikkiin loinen ei vain pure. Syytä siihen ei tiedetä.

DDT:llä malaria onnistuttiin hävittämään lähes kokonaan malariaa kantavat hyttyset, mutta kun sen käyttö kiellettiin, tilanne ryöpsähti taas silmille.

Malarian tutkimus ei ole isommin kiinnostanut kansainvälisiä lääkefirmoja, koska tautia sairastetaan köyhissä maissa, joista ei ole odotettavissa isoja voittoja. Microsoft-miljadööri Bill Gates on kuitenkin lahjoittanut malarian vastaiseen taisteluun miljardeja.

Vaikken ollut nähnyt edelliseen blogipätkään tullutta demarikommenttia, viime yönä minulla oli jälleen demariuni. Nyt demarini oli Martti Ahtisaari ja taas jouduimme veden varaan.

Meillä oli kauhea huoli Martin kanssa, kuinka hän ehtii joulupukiksi YK:n pikkujouluihin, kun me kellumme lentokoneen palasilla jossain keskellä Atlanttia. En muista loppua.

Jätä kommentti

css.php